FREE FALL FEST 2017 Tikkurila vantaa
 

Festivaali.

Vantaan festarikesän musiikkitarjonta täydentyy rockilla, popilla ja muulla rytmimusiikilla, kun aivan uudentyyppinen kaupunkifestivaali Free Fall Fest valtaa Tikkurilan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-6.8.2017.

 

Kaikkia pääesiintyjiä komppaa Free Fall Orkesteri erilaisine kokoonpanoineen. Yhtye koostuu monipuolisista musiikin ammattilaisista sekä kutsutuista ja kutsumattomista jamivieraista. Lavalle saattaa kiivetä yleisön joukosta lisää muusikoita jopa kesken keikan.

 

Lauantaina Free Fall Fest levittäytyy Kulttuurikeskus Vernissan ympäristöön. Musiikki soi sekä Vernissan pihamaalla että tunnelmallisessa salissa. Ikärajaton festivaali kannustaa myös nuoria rytmimusiikin pariin. Haluaisimmekin nähdä erityisesti nuoria muusikoita jamittelemassa festivaalin lavoilla. Kysy lisää jamitteluun osallistumisesta joko Free Fall Nightsin Facebookissa tai festivaalialueen infosta. Sunnuntaina festarialueen valtaa koko perheen musiikkitapahtuma Free Fall Kids. Siellä tarjolla on elämyksiä niin musiikista kuin musiikkiteatteristakin. Lisäksi alueella on monipuolista tekemistä koko perheelle.

 

Kumpanakin festivaalipäivänä Vernissalla pääsee tutustumaan myös animaatioiden tekemisen saloihin. Koe myös Vantaan kaupunginmuseon rakkaus-aiheisen Rakkauden tiloja -näyttelyn satelliittinäyttely ja vie murusi pussauskoppiin.

 

Festivaalin ruoka- ja juomatarjonta koostuu paikallisten yrittäjien tuotteista ja festivaali järjestetään yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

 

Liput ja lippupaketit

 

Free Fall Fest ja Free Fall Kids 2017 liput ovat nyt myynnissä! Free Fall Fest ja Free Fall Kids 2017 järjestetään Tikkurilan Vernissassa 5–6.elokuuta.

 

Ohjelma

LAUANTAI 5.8.

 

ROOM FULL OF HENDRIX klo 15.15

TRESPASSERS klo 16.30

ETERNITY HOUR klo 17.45

VARIANT klo 19.15

HOIPPUORKESTERI 20.45

EMMA SALOKOSKI 22.00

OSMO IKONEN 23.30

SUNNUNTAI 6.8.

 

Aarne Alligaattori &Viidakkorumpu KLO 12.00

TAKUUMIEHET KLO 13.30

MÖRRIMÖYKYN SUVI, LASTENMUSIKAALI: KLO 15.00

TAITEELLINEN JOHTAJA

KALEVI LOUHIVUORI

jklbookings@gmail.com

0504653373

Info

SAAPUMINEN VERNISSAAN

 

JUNA

Kulttuurikeskus Vernissaan pääsee kaikista helpoiten junalla, sillä Tikkurilan asemalta kävelee festivaalialueelle vain 5 minuutissa.

 

BUSSI

Bussipysäkkejä on noin 5 minuutin kävelymatkan päässä festivaalialueesta

 

OMA AUTO

Autolla tulijat voivat jättää autonsa Tiedekeskus Heurekan parkkipaikalle, josta kävelee alueelle muutamassa minuutissa.

 

OSOITE: TIKKURILANTIE 36, TIKKURILA, VANTAA

 

Free Fall Fest tukee toiminnallaan Vantaan Energian roskattominkaupunki-hanketta. Festivaali on kokoaan kierrätettävä. Lue lisää Vantaan Energian upeasta hankkeesta täältä

 

 

LAUANTAI 5.8.

 

ROOM FULL OF HENDRIX klo 15.15

TRESPASSERS klo 16.30

ETERNITY HOUR klo 17.45

VARIANT klo 19.15

HOIPPUORKESTERI 20.45

EMMA SALOKOSKI 22.00

OSMO IKONEN 23.30